|
TEEMANA VUONNA 2010 ON LASTEN JA NUORTEN KOKONAISLIIKUNNAN MÄÄRÄ
Jalkapallojoukkueet laativat vuosittain ennen pelikauden alkua Pelisäännöt. Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä on tutkimuksien mukaan huolestuttava. Vuonna 2010 kaikki joukkueet ja vanhemmat haastetaan pohtimaan omien juniorien liikunnan määrä ja sen merkitystä.
Nuori Suomi on terästänyt viestiään urheiluseuroissa liikkuvien kokonaisharjoittelusta. Suuri osa urheiluseuratoiminnassa mukana olevista ei liiku edes terveytensä kannalta riittävästi - puhumattakaan huippu-urheilijaksi vaadittavista tuntimääristä.
Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä on siis sekä huippu-urheilu että kansanterveyden haaste. Riittävä liikuntamäärä on meidän kaikkien yhteinen haaste ja se tullaan nostamaan teemaksi myös vuoden 2010 Operaatio Pelisäännöt -keskusteluissa.
Seuraharjoitukset eivät yksin riitä! - huomio liikunnan määrään ja monipuolisuuteen
Kaikkien lapsien tulisi saavuttaa vähintään terveysliikunnan suositusmäärät. Tavoitteellisesti urheiluun suhtautuvia lapsia ja nuoria tulee rohkaista pitämään kiinni unelmistaan ja heille pitää tuoda tieto siitä, että päämäärien saavuttaminen vaatii paljon määrällistä ja monipuolista omatoimista liikkumista ja harjoittelua.
Vuoden 2010 teemasta ja keskustelun aiheista lisää pdf-muodossa täällä.
__________________________________________________
Muista keskusteltavista aiheista lisää Mistä keskustellaan sivuilla
! Joukkueiden pelisääntökeskustelut käydään seuran oman ohjauksen ja valmennuksen linjan pohjalta. Mikäli seuralla ei ole omaa linjausta, kannattaa tutustua Suomen Palloliiton Nuorisotoimintalinjaan.
Pelisääntölomakkeet ovat nyt auki.
Pelisäännöt on palautettava sähköisellä lomakkeella 31.3.2010 mennessä.
Pelisäännöt ovat yhdessä sovittuja joukkueen toiminnan ohjenuoria. Tavoiteena on, että jokainen pelaaja ja vanhempi osallistuu Pelisääntöjen laatimiseen ja asiaan paneudutaan huolella. Jokainen Pelisääntöjen tekoon osallistunut vanhempi, pelaaja ja taustahenkilö hyväksyy säännöt allekirjoituksellaan ja tämän jälkeen säännöt kopioidaan ja jaetaan jokaisen pelaajan kotiin. Huolella laadittuihin Pelisääntöihin on hyvä palata kauden aikana mahdollisten ongelmatilanteiden yhteydessä ja katsoa mitä yhdessä sovittiinkaan esimerkiksi peluuttamisesta tai kielenkäytöstä kentän laidalla.
Vanhempien ja joukkueenjohdon väliset pelisäännöt lähetetään sähköisellä lomakkeella piirin nuorisopäällikölle. Alkuperäiset kappaleet toimitetaan seuralle.
Huom! Pelisääntöjen teko on edellytys piirin sarjoihin osallistumiselle. Pelisääntöjen laatiminen on pakollista leikki- ja kaverimaailman joukkueilla ja suositus tulevaisuusmaailman joukkueilla.
Tukimateriaalia joukkueenne pelisääntökeskusteluihin löydät Nuoren Suomen sivuilta. Sivuilta voit myös tilata maksutonta painettua materiaalia.
|